ELOSSA JÄLLEEN

Tervehdys ihmiset!

Nyt olen sairasloman lusinut. Olin kuuliaisesti kuukauden pois salilta ja välttelin raskaiden painojen nostelua. Pari ensimmäistä viikkoa meni valtaosin sohvalla makoillessa ja päivittäin vähän enemmän aina kerrallaan kävellessä. Pari viimeistä viikkoa pystyikin jo olemaan pääsääntöisesti jalkeilla ja välillä vain tarvitsi lepuutella. Ruokaa aloin ahmimaan heti kun pystyin ja todellakin siis ahmimalla. Siinähän meni roskaruokaa ja karkkia yms. lähes päivittäin. Ajattelin, ettei lihat karise karkuun ainakaan. Todella mystistä sinäänsä oli kuitenkin, että vastoin oletustani laihduinkin tuossa ”tankkausjaksolla” useammankin kilon. Liekkö elimistö saanut jonkinmoisen hiilarishokin, joka ois tehnyt tuon. Toisaalta kun ei siinä makoillessa ollut sitä kulutusta, mitä salilla on, niin ihmetyttää edelleenkin moinen. Jäihän siinä toki suplementtipuolikin sitten hyllyyn odottamaan, joten sen kalorimäärien laistaminen lienee osatekijänsä tässä yhtälössä.

1234442119

Salille sitten ampaisin kun kuukausi oli saikkuiltu. Minipainoilla hidastettuja negatiivisia settejä ja supersarjoja. Ei tuottanut ongelmia. Käyntikertoja oon nyt muutaman viikon ajan tässä lisäilly hissukseen ja vähän sitä painoakin (kevyen) normitreenin suuntaan. Jalkoja en ole vielä pumppaillut, ettei leikattu alue rasitu liikaa, mutta ensiviikolla lähden sitten tahkoamaan niitäkin normisti aiemmin kirjoittamani ohjelman mukaisesti. Himpun harmittaa, kun väkiselläkin tässä laihtuessa lähtee lihaakin pois ja nyt kun ei voi edes vääntää raskaampia settejä, kuten kannattaisi ”laihduttaessa” tehdä. Perusmottohan on ainakin minulla, että kun on massankasvatuskausi, niin raskaimpien reenien määrää voi vähentää ja päinvastoin cutatessa niitä tulisi lisätä.

Filosofiaa:
s-l300

 

Ruokapuolella oon taas hurahtanu uusiin ajatuksiin testimielessä nyt ainakin. Olen periaatteessa sitä koulukuntaa, joka kannattaa parin tunnin syömissykliä aineenvaihdunnallisista ja anabolisista syistä. Illalla yöprotskut naamaan viimeisenä ja aamulla kahmimaan protskut sisään heti ekana, ettei vaan gainssit karkaa! Nyt kuitenkin tosiaan otin testiin 8-tunnin jaksopaaston, jossa siis kaikki ruoka ja suplementitkin syödään 8 tunnin aikana (minulla esim. klo 12:00 – 20:00) ja sitten ollaankin syömättä 16 tuntia ja sitä rataa rallatellaan. Tuossa kahdeksan tunnin ikkunassa ei tartte syödä, kuin 3-4 kertaa. Itse syön kolmesti kunnon annokset ruokaa. Käytännössä siis lounas päivällinen ja reilu iltapala. Tällä menetelmällä tuntuisi liha jokseenkin säilyvän (vielä vaikea sanoa josko jopa kasvavan) ja rasvan palavan. Sama cutata siis edelleen, kun tuossa saikulla pääsi vahingossa alkamaan tämä painosekoilu. Tästä jaksopaastosta löytyy paljon dataa interneeetin ihmemaasta. Sai minut nyt toistaiseksi ainakin vakuttuneeksi pois hormoonitasapainon järkkymisestä sekä katabolian pelosta ja tuossa saa periaatteessa syödä mitä vain ja miten vain, niin ei tarvitse turhaan mietiskellä ja mahdollisesti jopa stressailla syöpöttelyillään. Tosin itse sovellan edelleen suht vähähiilarista ja terveellistä ruokailua ja lisäilen sitten hiilareita reenien ympärille ….tarkemminsanottuna reenin jälkeen ja siitä loppupäiväksi asti. Siittipäivät pidän nyt miten huvittaa viikonloppuisin ainakin tässä vaiheessa. Ei tässä tänään tämän kummempia.

Kiitos ja näkemiin!

-Hape

Kommentit

kommenttia